Siirry sisältöön

Kustaa II Aadolf

Wikipediasta
Kustaa II Aadolf
Ruotsin kuningas
Valtakausi 30. lokakuuta 1611 – 6. marraskuuta 1632
Kruunajaiset 12. lokakuuta 1617
Edeltäjä Kaarle IX
Seuraaja Kristiina
Syntynyt 9. joulukuuta 1594
Tukholma, Ruotsi
Kuollut 6. marraskuuta 1632 (37 vuotta)
Lützen, Saksin vaaliruhtinaskunta
Puoliso Brandenburgin Maria Eleonoora
Lapset Kustaa Kustaanpoika
Kristiina
Suku Vaasa
Isä Kaarle IX
Äiti Holstein-Gottorpin Kristiina
Uskonto luterilainen
Nimikirjoitus

Kustaa II Aadolf (ruots. Gustav II Adolf) ; (9. joulukuuta 1594 Tre Kronor-linna, Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen juliaanisen kalenterin mukaan) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään "Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas") vuosina 1611–1632.

Kutsumanimen ”Pohjolan Leijona” saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. Sekä Napoleon Bonaparte[1] että sotateoreetikko Carl von Clausewitz olivat Kustaan ylimpiä ihailijoita. Kustaa II Aadolf teki myös huomattavia valtiollisia uudistuksia ”oikean kätensä”, valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Ruotsissa hänet tunnetaankin myös Kustaa Aadolf Suurena (ruots. Gustav Adolf den Store).

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Aadolf syntyi Ruotsin silloisen valtionhoitajan, Södermanlannin herttua Kaarlen ja tämän toisen puolison Holstein-Gottorpin herttuatar Kristiinan vanhimpana poikana. Kustaan ollessa lapsi hänen isänsä vähitellen vuoina 1598–1600 kukisti katolisen kuningas Sigismundin, otti kuninkaanarvon vuonna 1604 ja lopulta vuonna 1607 hänet kruunattiin kuningas Kaarle IX:ksi.

Kustaa Aadolfilla oli kaksi opettajaa, valtio-oppinut Johan Skytte ja muinaistutkija Johannes Bureus. Hän opiskeli historiaa, kieliä, valtio-oppia ja sotataitoa. Puhetaidon opetus oli tärkeä, ja Kustaa Aadolfista kehittyi erinomainen puhuja. Nuoresta pitäen hän oli myös kiinnostunut sotataidosta, mutta yhtenäistä sotilaskoulutusta hän ei saanut. Hänet oli nimitetty kruununperijäksi 1599, ja kasvatus oli sen mukaista.[2]

Valtaannousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Kaarle IX kuoli, oli Kustaa Aadolfin ohella toinenkin mahdollinen kruununperillinen: Juhana III:n poika ja Sigismundin velipuoli herttua Juhana, joka oli muutamaa vuotta Kustaata vanhempi. Tämän mahdollisuuksia kruunuun Kaarle-vainaja ja Kustaan sukulaiset olivat pyrkineet torjumaan ja heikentämään (esimerkiksi valtiopäiväpäätöksillä, sekä torjumalla liittolaisten hankkimisen avioliiton kautta naittamalla Juhana Kaarlen omalle tyttärelle, jonka perhe tuki Kustaata), ja vahvistamaan Kustaa Aadolfin asemaa (esimerkiksi siirtämällä hänelle joitakin valtaoikeuksia ja antamalla hänelle voimavaroja). Kustaa Aadolf nousi kuninkaaksi, koska Juhana ei pystynyt saamaan riittävää tukea, eikä siten todella yrittänyt valtaannousua. Väite, ettei Juhana ollut kiinnostunut kuninkuudesta, on jäänyt todistamattomaksi puoleen tai toiseen.[3]

Kun Kustaa nousi valtaistuimelle vuonna 1611, valtakunnan tila oli huono. Sotaa käytiin Venäjää, Tanskaa ja Puolaa vastaan. Kustaa kohdisti ensin huomionsa Tanskaan, ja vuonna 1613 saatiin aikaiseksi rauhansopimus, jossa Ruotsi luopui vaatimuksistaan Jäämeren rannikkoon Ruijassa. Stolbovan rauha Venäjän kanssa solmittiin vuonna 1617. Kustaa II Aadolfin kruunajaisia vietettiin Stolbovan rauhan jälkeen lokakuussa 1617.[3] Puolan kanssa sovittiin rauhassa Altmarkissa vuonna 1629 sen jälkeen kun Kustaa oli tehnyt sotaretken Liivinmaalle.

Kustaa Aadolfin niin sisä- kuin ulkopolitiikkaakin ohjasi koko hänen valtakautensa ajan vallankaappauksessa kuninkaan aseman menettäneen Sigismundin pelko.[4]

Sisäpoliittiset uudistukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa II Aadolfin hallitsijakaudella Ruotsissa säädettiin uusi valtiopäiväjärjestys vuonna 1617 ja ritarihuonejärjestys 1626. Niiden mukaan säätyvaltiopäivät kutsuttiin koolle joka vuosi, tarvittaessa useamminkin. Hän pani myös alulle uuden hallitusmuodon valmistelun, joka kuitenkin tuli voimaan vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1634. Myös oikeuslaitosta uudistettiin, ja hänen hallitsijakaudellaan perustettiin hovioikeudet, ensin Svean hovioikeus Tukholmaan vuonna 1614, sitten Turun hovioikeus 1623 ja Tarton hovioikeus 1629.

Kolmikymmenvuotinen sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa II Aadolfin voitto Breitenfeltin ensimmäisessä taistelussa 1631.
Pääartikkeli: Kolmikymmenvuotinen sota

Saksassa oli vuonna 1618 syttynyt sota, joka aikanaan venyi kestämään kolmekymmentä vuotta, ja Kustaa II Aadolf suostui vuonna 1628 auttamaan Stralsundin kaupunkia katolisia vastaan. Vuonna 1630 hän nousi 40 000 sotilaan armeijansa kanssa maihin Saksassa[5], ja Ruotsin armeija kukisti helposti kaikki sitä vastaan lähetetyt joukot. 7. syyskuuta 1631 käydyssä Breitenfeldin taistelussa Kustaa II Aadolfin joukot löivät kenraali Johann Tillyn johtamat viholliset.

Eurooppalaisista sotapäälliköistä poiketen Kustaa II Aadolf taisteli joukkoineen myös talvisin ja teki armeijastaan liikkuvamman ja nopeamman lisäämällä ratsuväen, jalkaväen ja tykistön yhteistyötä.[6]

Kustaa II Aadolf kaatui 37-vuotiaana 6. marraskuuta 1632 käydyssä Lützenin taistelussa. Tarinan mukaan omat joukot löysivät hänet illalla hevosten tallaamana, päähän ammuttuna ja miekan lävistämänä; häneltä oli myös riistetty sotasaalina varusteet ja vaatteet.[7] Sota Saksassa jatkui vielä pitkään, eikä sitä saatu loppuun ennen Westfalenin rauhaa vuonna 1648.[5] Kustaa II Aadolfin seuraaja oli hänen kuusivuotias tyttärensä Kristiina.

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa II Aadolf avioitui marraskuussa 1620 Tukholmassa prinsessa Maria Eleonore von Brandenburgin kanssa, joka oli Juhana Sigismund, Brandenburgin vaaliruhtinaan ja Preussin herttuatar Anna von Hohenzollernin tytär.

Heille syntyi neljä lasta:

  • Nimetön kuolleena syntynyt tyttö (24. kesäkuuta 1621)
  • Kristina Augusta (16. lokakuuta 1623 – 21. syyskuuta 1624), kuoli alle vuoden ikäisenä
  • Nimetön kuolleena syntynyt poika (toukokuun loppu 1625)
  • Kristiina (8. joulukuuta 1626 – 19. huhtikuuta 1689), seurasi isäänsä hallitsijana, luopui kruunusta 1654.

Avioliitto oli jokseenkin onneton. Hänen nuoruudenrakkautensa oli Ebba Brahe, mutta hänen äitinsä, leskikuningatar Kristiina vastusti avioliittoa, sillä avioliitto yhden aatelissuvun tyttären kanssa olisi aiheuttanut valtataisteluja ja sisäpoliittisia ongelmia.[8] Tätä rakkaustarinaa on myöhemmin vaalinut muun muassa runoilija Tuomas Keskimäki teoksessaan Sinä, taivaani: Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja sekä Ursula Pohjolan-Pirhonen teoksessaan Lumikuninkaan sydän.[9]

Hänellä oli myös avioton poika Kustaa Kustaanpoika, Vasaporin kreivi (Gustaf Gustafsson af Wasaborg), jonka hän sai rakastajattarensa Margareta Slotsin kanssa.[10]

Jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633, Carl Gustav Hellqvist, 1885.

Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä 6. marraskuuta on Ruotsissa ja Suomessa liputuspäivä. Suomessa päivää juhlitaan ruotsalaisuuden päivänä (ruots. Svenska dagen) ja Hakkapeliittain päivänä. Ruotsissa Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä syödään Kustaa Aadolfin leivoksia.[11]

Kustaa Aadolf oli karismaattinen ihminen. Hänen myyttinen maineensa alkoi syntyä jo hänen elinaikanaan. Nimitys ”Pohjolan Leijona” on peräisin Paracelsuksen ennustuksesta, jonka mukaan Pohjolan leijona ”kukistaisi jumalattomat viholliset ja perustaisi uuden valtakunnan”. Myytin rakennus jatkui hänen kuolemansa jälkeen. Valtiopäivien päätöksellä hänen nimeensä lisättiin arvonimi ”den store”.[12] Hän oli sankarihahmo ja Suomessakin hyvän kuninkaan symboli, jonka mainetta loi erityisesti Zacharias Topelius. Hänen legendaansa liittyi romantisoitu kuvaus hakkapeliitoista.[13]

Ruotsalainen power metal -yhtye Sabaton on tehnyt Kustaa II Aadolfista kappaleen ”The Lion from the North”.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lappalainen, Mirkka: Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632. Helsinki: Siltala, 2014. ISBN 978-952-234-242-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Chambers, Robert: Book of Days: 6.December thebookofdays.com.
  2. ↑ Lappalainen, s. 41.
  3. 1 2 Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 123. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6
  4. ↑ Lappalainen, s. 46.
  5. 1 2 Meinander, Henrik: Suomen historia: Linjat, rakenteet, käännekohdat, s. 51. (Alkuteos Finlands historia – Linjer, strukturer, vändpunkter.) Suomentanut Paula Autio. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30809-7
  6. ↑ Komulainen, Matti: Imperiumin arkkitehti Suomen Kuvalehti. 22.1.2021.
  7. ↑ Gustav II Adolfs död vid Lützen[vanhentunut linkki] Livrustkammaren, Stockholm (ruotsiksi)
  8. ↑ Lappalainen, s. 186–188.
  9. ↑ Satakunnan Kansa 6.7.2015
    http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_55087#.VcI1gfntmko
  10. ↑ Interiören (Arkistoitu – Internet Archive) Riddarhuset Byggnadshistoria (ruotsiksi) Riddarhuset, Stockholm
  11. ↑ Gustav Adolfs bakelser (ruotsiksi)
  12. ↑ Lappalainen, s. 20–21
  13. ↑ Lappalainen, s. 25–27.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Kaarle IX		 Ruotsin kuningas
1611–1632		 Seuraaja:
Kristiina
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kustaa_II_Aadolf&oldid=24213116”