Belgian valtaus

Belgian valtaus
Osa toisen maailmansodan länsirintamaa
Saksalaisia sotilaita valvomassa antautuneen Belgian armeijan luovuttamaa materiaalia
Päivämäärä	10.–28. toukokuuta 1940
Paikka	Belgia
Lopputulos	Saksalaisjoukot miehittivät Belgian
Osapuolet
Belgia  Ranska  Luxemburg  Yhdistynyt kuningaskunta  Alankomaat	Saksa
Komentajat
Maurice Gamelin Maxime Weygand Lordi Gort Leopold III suurherttuatar Charlotte Henri Winkelman	Gerd von Rundstedt Fedor von Bock
Vahvuudet
144 divisioonaa 13 974 tykkiä 3 384 panssarivaunua 2 249 lentokonetta	141 divisioonaa 7 378 tykkiä 2 445 panssarivaunua 5 446 lentokonetta
Tappiot
222 443 kaatunutta, haavoittunutta tai vangittua 900 lentokonetta	ainakin 43 kaatunutta 100 haavoittunutta
Länsirintaman taistelut toisessa maailmansodassa Saarinmaa Valesota Alankomaiden valtaus Belgian valtaus Luxemburgin valtaus Taistelu Ranskasta Taistelu Britanniasta Operaatio Attila / Operaatio Anton Dieppe Normandia Dragoon Market Garden Hürtgen Aachen Ardennien taistelu (Nordwind)
Infobox OKNimi-testi OK

Belgian valtaus oli toisessa maailmansodassa osa Saksan armeijan toukokuussa 1940 käynnistämää operaatio Keltaista (saks. Fall Gelb), joka sisälsi hyökkäyksen Alankomaihin, Belgiaan ja Luxemburgiin ja Ranskaan.

Saksa aloitti hyökkäyksen länteen aamulla 10. toukokuuta 1940, ja liittoutuneet yrittivät pysäyttää hyökkäyksen Belgiassa uskoen kyseessä olevan saksalaisten päähyökkäys. Ranskan siirrettyä joukkojensa parhaimmiston Belgiaan 10.–12. toukokuuta Saksa käynnisti operaationsa toisen vaiheen hyökkäämällä Ardenneilta kohti Englannin kanaalia, johon saksalaisjoukot saapuivat nopeasti ja saartoivat Belgiaan siirtyneet liittoutuneet. Belgia antautui 28. toukokuuta.

Taisteluiden aikana käytiin sodan ensimmäinen panssaritaistelu Hannutissa, mikä oli siihen astisen historian suurin panssaritaistelu jääden kuitenkin myöhemmin useiden muiden taisteluiden varjoon. Belgian valtaukseen liittyi myös tunnettu Eben-Emaelin linnoituksen valtaus, jossa käytettiin laskuvarjojääkäreiden maahanlaskua suoraan linnoituksen katolle.

Belgian antauduttua liittoutuneiden joukkojen joutuivat vetäytymään Belgiasta ja lopulta Euroopan mantereelta. Belgia oli saksalaisten miehittämä aina vuoteen 1945, jolloin länsiliittoutuneet vapauttivat alueen.

Suunnitelmat

Saksalaisten suunnitelman mukaan armeijaryhmä B etenisi Belgiaan ja se samalla vetäisi liittoutuneiden 1. armeijaryhmän Belgiaan. Saksan armeijaryhmä A aloittaisi sen jälkeen hyökkäyksen Ardennien läpi. Belgian jäädessä tois’arvoiseksi sotanäyttämöksi ja siten armeijaryhmä B:hen kuuluisi vain rajallinen määrä joukkoja ja pääosan niistä ollessa jalkaväkeä. Englannin kanaalille pääsyn jälkeen kaikki panssaridivisioonat ja pääosa motorisoidusta jalkaväestä siirrettäisiin armeijaryhmä B:stä armeijaryhmä A:lle vahvistamaan puolustusta ja estämään liittoutuneiden vastahyökkäystä. Suunnitelma saattaisi epäonnistua mikäli Belgiaa ei saataisi vallattua riittävän nopeasti ja siten pakotettua liittoutuneita jakamaan voimiaan kahden rintaman puolustamiseen.

Kolme Albertin kanavan ylittävää siltaa olivat merkittävässä asemassa taattaessa armeijaryhmä B:n eteneminen. Veldwezeltin, Vroenhovenin ja Kannen sillat Belgiassa sekä Maastrichtin silta Alankomaiden rajalla olivat merkittäviä, koska niiden tuhoutuminen jättäisi Reichenaun Saksan 6. armeijan Maastrichtin ja Albertin kanavan väliseen pussiin ja Eben Emaelin linnoituksen tykkien tuleen. Linnoitus piti siten vallata ja sen tykistön toiminta estää.

Joukot

Belgia

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Belgia allekirjoitti puolustussopimuksen Britannian ja Ranskan kanssa, ja se ylläpiti kohtuullista 12 divisioonan varusmiesarmeijaa aina vuoteen 1923 saakka. Tämän jälkeen maan puolustuskyky hitaasti rapautui, kunnes vuonna 1926 palveluksessa oli ainoastaan kaksi divisioonaa ja lisäksi oli kaksi reservidivisioonaa. Puolueettomuus oli avainasemassa, ja maa luotti siihen, että liittolaiset tulisivat apuun tarvittaessa. Saksan jälleenvarustelu johti myös Belgian uudelleenvarustautumiseen ja varusmiespalveluksen palauttamiseen. Vuonna 1935 maa asetti puolustusvoimien vahvuustavoitteeksi puoli miljoonaa sotilasta. Belgian maavoimiin kuului sodan alkaessa kuusi aktiivipalveluksessa olevaa ja kaksitoista reservidivisioonaa, joiden lisäksi kaksi divisioonainen armeijakunta Chasseurs Ardennais.

Toukokuussa 1940 maavoimiin kuului viisi vakinaista ja kaksi reserviarmeijakuntaa sekä ratsuväkiarmeijakunta. Näissä oli yhteensä kuusi vakinaista ja kaksitoista reservijalkaväkidivisioonaa, joissa kussakin kolme jalkaväkirykmenttiä, kenttätykistörykmentti ja pioneeripataljoona. Ratsuväkiarmeijakuntaan kuului kaksi ratsuväkidivisioonaa. Näiden lisäksi oli viidessä armeijakunnassa tykistörykmentti ja pioneeripatataljoona. Vakinaisten joukkojen lisäksi oli kaksi rykmenttiä puolisotilaallisia joukkoja, kaksi rykmenttiä rajajoukkoja, linnoitusjoukkoja sekä kaksi ilmatorjuntarykmenttiä.

Maavoimat oli ryhmitetty ja varustettu puolustusta silmällä pitäen. Aktiivipalveluksessa olevat joukot oli kuitenkin varustettu pääosin ajanmukaisin varustein. Jalkaväkidivisiooniin kuului 48 kappaletta 47 millimetrin panssarintorjuntatykkejä, 75 millimetrin kranaatinheittimiä. Ratsuväellä oli 150 kappaletta T-13- ja 45 kappaletta T-15-panssarivaunuja. T-13-vaunu oli todellisuudessa Belgiassa FN:n lisenssivalmistama Vickers Carden Lloyd type I tai type III kevyt panssarivaunu, jonka torniin oli asennettu 47 millimetrin panssarintorjuntatykki. T-15 vaunu oli raskaalla konekiväärillä tai 37 millimetrin tykillä aseistettu brittiläisvalmisteinen Carden Lloyd M1934.

Ratsuväkidivisioona oli mekanisoitu vuonna 1937 varustamalla ne 23 kappaleella Renaultin valmistamia Auto-Mitrailleuses de Combat, joista osa varustettiin sodan alla 47 millimetrin tykkitornein. Reservidivisioonat olivat kuitenkin merkittävästi heikommin varustetut.

Liikekannallepano alkoi 25. elokuuta 1939, ja toukokuuhun 1940 mennessä oli perustettu 18 jalkaväkidivisioonaa, kaksi osittain motorisoitua Chasseur Ardennais -yhtymää ja kaksi motorisoitua ratsuväkidivisioonaa. Palveluksessa oli kaikkiaan 600 000 sotilasta, ja liikekannallepanoa jatkamalla oli vahvuus nostettu noin 900 000 sotilaaseen. Divisioonista muodostettiin viisi aktiivista ja kaksi reserviarmeijakuntaa, joihin kuului edellä mainittujen lisäksi viisi reservijalkaväkidivisioonaa, prikaati polkupyörin varustettuja rajajoukkoja. Ratsuväki muodosti yhden kaksi divisioonaisen ja prikaatilla vahvennetun armeijakunnan. Maavoimien tukena oli kaksi ilmatorjunta- ja neljä kenttätykistörykmenttiä sekä linnake-, pioneeri- ja viestijoukkoja.

Laivasto oli vuonna 1939 merkityksetön, ja siihen kuului 14 saksalaisten ensimmäisen maailmansodan lopulla hylkäämää moottoritorpedovenettä. Myöskään Britanniasta vuonna 1920 ostettu Zinnia ei parantanut laivaston kalustoa merkittävästi, ja alus poistettiin palveluksesta.

Ilmavoimien modernisointi oli juuri alkanut. Belgia oli tilannut Brewster Buffalo-, Fiat CR.42-, Hawker Hurricane-, Koolhoven FK56-, Fairey Battle- ja Caproni Ca.312- sekä Ca.335 -koneita. Näistä ainoastaan Fiatit, Hurricanet ja Battlet oli vastaanotettu. Modernin kaluston puute pakotti käyttämään vanhentuneita Fairey Fox -pommittajia hävittäjinä. Ilmavoimilla oli kaikkiaan noin 250 lentokonetta, joista 90 hävittäjiä. Koneista kuitenkin vain viitisenkymmentä oli moderneja. Mikäli kalustoon lisätään kaikkien puolustushaarojen yhteys- ja kuljetuskalusto, konevahvuus nousee 377 koneeseen, joista 180 olivat palveluskelpoisia taistelun alkuun 10. toukokuuta 1940 mennessä. Ilmavoimia komensi Paul Hiernaux, joka muodosti ilmavoimista kolme lentorykmenttiä.

I rykmentti oli sijoitettu Biersetiin, Deurneen ja Gossoncourtiin tehtävänään tukea maavoimien taistelua. Sen kalustona oli 40 Fairey Fox- ja kymmenen Renard 31 -lentokonetta. II rykmentti oli sijoitettu Schaffeniin ja Nijveliin. Kalustona rykmentillä oli 30 Fairey Fox-, 25 Fiat CR.42-, 15 Gloster Gladiator- ja 11 Hawker Hurricane -konetta. III rykmentti oli Everessä kalustonaan 27 Fairey Foxia ja 13 Fairey Battlea.

Ranska

Ranskan 1. armeijan, johon kuului 10 jalkaväkidivisioonaa ja kaksi kevyttä mekanisoitua divisioona, tehtävänä oli puolustaa 25 mailia leveää Gemblouxʼn aukkoa. Armeijaan kuuluva kenraali René Prioux’n komentama ratsuväkiarmeijakunta oli määrätty tukemaan Belgian asevoimia. Armeijakuntaan kuuluivat 2. ja 3. mekanisoidut divisioonat. Panssarijoukkoihin kuului kaikkiaan 176 Somua S35 ja 239 Hotchkiss H35 -vaunua.

Ranskan 7. armeija puolusti liittoutuneiden pohjoista siipeä. Armeijaan kuuluivat 1. mekanisoitu divisioona sekä 25. ja 9. motorisoidut divisioonat, joiden lisäksi siihen kuului vielä neljä jalkaväkidivisioonaa. Armeijan tehtävänä oli käskyn saatuaan edetä Alankomaiden Bredaan. Ranskan 9. armeija, johon kuului 5. motorisoidun divisioonan lisäksi ainoastaan jalkaväkiyksiköitä. Armeijan tehtävänä oli puolustaa liittoutuneiden eteläistä sivustaa Sambren eteläpuolella ja Sedanin pohjoispuolella. Ranskan rajan takana oli vielä Ranskan 2. armeija tehtävänään Ranskan ja Belgian välisen rajan suojaaminen Sedanista Montmédyyn.

Brittiläinen siirtoarmeija

Lordi Gortin johtamaan brittiläiseen siirtoarmeijaan kuului kaksi kaksi divisioonaista armeijakuntaa, joissa oli yhteensä 152 000 sotilasta. Siirtoarmeija vastaanotti rintamavastuun Ranskan maavoimien joukoilta 3. lokakuuta 1939 alkaen Mauldesta Halluiniin tukeutuen Leie-jokeen Halluinista Armentièresiin. Joukkojen oikealla sivustalla oli Ranskan 1. armeija ja vasemmalla Ranskan 7. armeija. Armeijan esikunta oli Arrasissa. Maajoukkojen lisäksi oli 6 859 ilmavoimien sotilasta.

Kenraaliluutnantti Sir Ronald F. Adamin komentama III armeijakunta oli valmis 9. huhtikuuta 1940. Huhtikuun loppuun mennessä siirtoarmeijan taistelujoukkojen vahvuus oli noussut kymmeneen divisioonaan eli 394 165 sotilaaseen. Lisäksi oli 18 347 territoriaalijoukkojen sotilasta lähetetty linnoitustehtäviin ja koulutettavaksi, 17 665 tukikohtiin sijoitettua reservisotilasta, 78 864 yhteyksien rakentamiseen, 23 545 erilaisiin esikuntatehtäviin, sairaaloihin ja muihin tukitehtäviin. 9 051 sotilasta oli siirtymässä paikasta toiseen ja 2 515 sijoittamatonta sotilasta sekä 23 545 sotilasta selustassa toimiviin huolto- ja tukiyksiköihin. Taistelujoukkojen kalustona oli 1 280 tykistöasetta ja 310 panssarivaunua.^lähde?

Saksa

Fedor von Bockin komentama Saksan armeijaryhmä B:hen kuului 26 jalkaväki- ja kolme panssaridivisioonaa, joiden tehtävänä oli vallata Alankomaat ja Belgia. Saksan 6. armeijan XVI armeijakuntaan kuuluivat 3. ja 4. panssaridivisioona osallistuivat Belgian valtaukseen. 18. armeijaan liitetty 9. panssaridivisioona osallistui ensin Alankomaiden valtaukseen ja sen päätyttyä kääntyisi armeijan mukana Belgiaan suojaten divisioonan suojatessa armeijan pohjoisen sivustan. Armeijanryhmällä oli kaikkiaan 808 panssarivaunua.^lähde?

Fort Eben-Emaelin rajalinnoituksen valtausta varten armeijaryhmän tueksi siirrettiin 7. laskuvarjodivisioonasta ja 22. maahanlaskudivisioonasta muodostettu taisteluryhmä Koch. Armeijaryhmän tukena oli 1 815 taistelulentokonetta, 487 kuljetuslentokonetta ja 50 liitokonetta. Ilmavoimien kenraalin Alfred Kellerin komentama IV ilma-armeijakunta vastasi ilmatuesta apunaan kenraalimajuri Wolfram von Richthofenin VIII ilma-armeijakunta. Näiden apuna oli vielä eversti Kurt-Bertram von Döringin 2. hävittäjäryhmä.

Taistelu

Belgialaisia sotavankeja.

Saksa aloitti hyökkäyksen Belgiaan aamulla 10. toukokuuta 1940. Kenraali Gerd von Rundstedt johti armeijaryhmä A:tä johti Luxemburgiin ja eteläiseen Belgiaan, kun taas kenraalieversti Fedor von Bock komensi armeijaryhmä B:tä Pohjois-Belgiassa. Iso osa sekä Belgian että Alankomaiden lentokoneista tuhottiin ennen kuin niitä ehdittiin käyttää. Eben-Emaelin linnake vallattiin nopeasti liitokonein. Belgiaan eteni Saksan 18. armeija. Saksalaiset muodostivat sillanpään Albertin kanavan taakse ennen brittijoukkojen saapumista alueelle. Chasseurs Ardennais vetäytyi Maasin taakse ja tuhosi sillat takanaan.

Belgian valtaus 16.–21. toukokuuta

Ranskan 2. armeija teki vastahyökkäyksen pakottaen etenevät saksalaisjoukot hetkeksi pysähtymään. Ratsuväkiarmeijakunta menetti 12.–14. toukokuuta Hannutin ja 14.–15. toukokuuta Gembloux’n taisteluissa taistelukykynsä menetettyään runsaasti kalustoa. Etelässä Saksan panssarijoukot murtautuivat Ardennien läpi murtaen liittoutuneiden puolustuksen.

Belgian kuningas Leopold antoi armeijalleen luvan antautua 28. toukokuuta, kun liittoutuneiden joukot oli evakuoitu Belgiasta.

Lähteet

• Forty, George & Duncan, John: The Fall of France - Disaster in the West 1939-40. Lontoo: Guild Publishing, 1990. ISBN 1-871876-15-X (englanniksi)
• Ellis, L. F.: History of the Second World War: The War in France and Flanders. Uckfield, Englanti: Naval Military Press, 2004. ISBN 1-845740-56-4 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Belgian valtaus Wikimedia Commonsissa