Ylä-Sleesia

Ylä-Sleesia (puol. Górny Śląsk, sleesiaksi Gōrny Ślōnsk, tšek. Horní Slezsko, saks. Oberschlesien) on Sleesian historiallisen alueen kaakkois-osa. Suurin osa alueesta kuuluu Puolalle ja pienempiä alueita Tšekille. Ylä-Sleesian suurin kaupunki on Katowice.[1] Ylä-Sleesiassa asuu puolalaisten lisäksi vähän saksankielistä väestöä.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
800-luvulta alkaen Ylä-Sleesia on ollut osa Suur-Määriä, Böömin herttuakuntaa, Puolan kuningaskuntaa, Böömin kruunun maita, Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja Habsburgien valtakuntaa. Vuonna 1742 suurin osa alueesta liitettiin Preussin kuningaskuntaan ja vuonna 1871 siitä tuli osa Saksan keisarikuntaa.
Alueelle ryhdyttiin 1800-luvun lopulla kaivamaan kivihiiltä , ja sinne syntyi terästeollisuutta. Ylä-Sleesiasta tuli yksi Euroopan teollistuneimmista alueista.[3] Vuosina 1919–1920 Ylä-Sleesiassa oli poliittisesti levotonta, mikä johtui työväen radikalisoitumisesta ja Versailles'n rauhasta. Alueen puolalaiset asukkaat tekivät kaikkensa, jotta Ylä-Sleesiaa ei liitettäisi Saksaan. He järjestivät elokuussa 1919 kansannousun, joka kuitenkin tukahdutettiin armeijan voimin. Puolan viranomaiset saivat siihen tukea ympärysvaltojen joukoilta. Helmikuussa 1920 puolalaiset järjestivät toisen kansannousun, joka sekin kukistettiin.[4][5] Maaliskuussa vuonna 1921 Ylä-Sleesiassa järjestettiin kansanäänestys siitä, kuuluisiko alue jatkossa Puolaan vai Saksaan. Alue jaettiin äänestystuloksen perusteella: 682 kuntaa äänesti Puolan toiseen tasavaltaan kuulumisen puolesta, 792 halusi liittyä Weimarin Saksaan. Jako tapahtui lokakuussa 1921.[6][7]
Gau Oberschlesien oli saksankielinen nimi Ylä-Sleesian hallintoalueelle, joka oli osa Kolmatta valtakuntaa vuodet 1941–1945. Toisen maailmansodan jälkeen alueen sai Puola, joka karkotti suurimman osan alueen saksalaisväestöstä. Puolan itäosista muutti alueelle satoja tuhansia siirtolaisia, jotka olivat menettäneet maansa Neuvostoliitolle Jaltan konferenssissa tehtyjen sopimusten seurauksena.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sleesia fi.alegsaonline.com.
- 1 2 Silesians encyclopedia.com.
- ↑ Prazmowska, Anita: Poland: A Modern History, s. 33-34. I. B. Tauris, 2010. ISBN 978-1-84885-273-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Labour Movements and Strikes (East Central Europe) encyclopedia.1914-1918-online.net.
- ↑ Prazmowska s. 93–94.
- ↑ March Constitution 1921 - Polish History polishhistory.pl.
- ↑ History of Poland - Poland in the 20th century britannica.com.
