Siirry sisältöön

Oulun kaupunginjohtaja

Wikipediasta
Oulun kaupunginjohtaja
Oulun kaupunginvaakuna
Nimittäjä Oulun kaupunginvaltuusto
Kauden pituus toistaiseksi
Perustettu 1930
Ensimmäinen Kaarlo I. Junnelius
Oulun kaupungintalo vuonna 2012.

Oulun kaupunginjohtajan tehtävä on johtaa Oulun kaupunginhallituksen alaisena kaupungin strategista toimintaa, taloudenhoitoa ja muuta hallintoa. Kaupunginjohtaja vastaa myös seutuyhteistyöstä ja viestinnästä.

Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvat kaupungin toiminnan ja talouden yleissuunnittelu, elinkeinoasiat, valmiussuunnittelu, talousarvion valmistelu ja sen noudattamisen valvonta, sisäinen valvonta sekä taloushallintoon liittyvät asiat yleensä ja riippumatta siitä mitä lautakuntaa, virastoa tai laitosta asia koskee. Lisäksi kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvat kaupungin Ouluseutu Yrityspalvelut -palveluyksikön ja hankintalautakunnan johtaminen.

Aiemmin Oulun kaupungilla oli myös kaksi apulaiskaupunginjohtajaa, jotka vastasivat palveluiden järjestämisestä sekä niiden tuottamisesta ja omistajapolitiikasta.[1] Oulu on sittemmin luopunut organisaatiomuutoksessa apulaiskaupunginjohtajista ja hallintojohtajista.[2] Kaupunginjohtajan varahenkilönä toimii konsernijohtaja.[3]

Luettelo kaupunginjohtajista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
№. Kaupunginjohtaja
(elinvuodet)
Toimikausi Puolue
1. Kaarlo I. Junnelius (vt.)
(1881–1950)
1930–1931
2. Heikki Karjalainen
(1883–1938)
1931–1938
Edistyspuolue
3. Eino Jalmari Leino
(1896–1968)
1938–1961
4. Arvo Heino
(1911–2006)
1961–1974
5. Ilmo Paananen
(1927–2014)
1974–1990
Sosiaalidemokraatit
6. Risto Parjanne
(s. 1946)
1991–1999
Sosiaalidemokraatit
7. Kari Nenonen
(s. 1953)
1999–2006
Sosiaalidemokraatit
8. Matti Pennanen
(s. 1951)
2006–2017
Kokoomuspuolue
9. Päivi Laajala
(s. 1961)
1. huhtikuuta 2017 – 31. maaliskuuta 2023
sitoutumaton
10. Seppo Määttä
(s. 1966)
1. huhtikuuta 2023 –[4][5] 7. joulukuuta 2023
11. Ari Alatossava
(s. 1965)
7. joulukuuta 2023 –[6]

Aiemmat pormestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arthur Castrén
Pormestari Kausi
Hannu Juhonpoika Fordell 1611, 1613–1619
Pietari Olavinpoika 1611, 1614
Gabriel Tuomaanpoika 1614
Yrjö Antinpoika Lyttraeus 1619–1632
Jaakko Antinpoika 1633–1640
Sakari Ficke 1641–1643
Johan Bochmöller 1643–1647
Daniel Pertunpoika Kröger 1647–1662
Antti Yrjönpoika Lyttraeus 1662–1676
Henrik Forbus 1676–1681
Jöran Zadler 1681–1689
Gabriel Gråå 1689–1715
Karl Backman 1715–1717
Esaias Groop 1717–1726
Josef Klovensich 1726–1740
Jonas Mollin 1740–1760
Pehr Degerman 1760–1763
Jonas Peldan 1763–1776
Samuel Heikel 1776–1786
Nils Celsius 1786–1788
Karl Johan Fagerström 1788–1799
Olof Eric Liljendahl 1799–1811
Hans Henrik Hasselblatt 1812–1829
Carl Johan Heikel 1830–1835
August Appelgren 1836–1846
Carl Gustaf Bergstedt 1847–1866
Simon Wilhelm Nylander 1870–1873
Alarik Hasselblatt 1873–1896
Arthur Castrén 1896–1903
Jafet Martikainen 1903–1905
Arthur Castrén 1905–1908
Pekka Turpeinen 1908–1918
Arthur Wilhelm Lindholm 1919–1928
Heikki Kannisto 1928–1930

Lähde (1611–2000)[7]

  1. ↑ Kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien tehtävä- ja työnjako sekä sijaisjärjestelyt (Internet Archive) 18.12.2005. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 11.12.2012.
  2. ↑ Moliis, Pekka: Oulu keventää johtoporrasta Kuntalehti.fi. 10.11.2014. Viitattu 1.12.2021.
  3. ↑ Oulun kaupunki − Kaupunginjohtajisto Ouka.fi.
  4. ↑ Harjumaa, Jarkko: Seppo Määttä va­lit­tiin Oulun kau­pun­gin­joh­ta­jak­si, kukisti Päivi Laa­ja­lan yhden äänen erolla 34–33 Kaleva. 12.12.2022. Oulu: Kaleva365 Oy. Viitattu 12.12.2022.
  5. ↑ Sipola, Timo: Oulun kaupunginjohtajaksi nousi Seppo Määttä erikoisten käänteiden jälkeen – Miksi Suomen viidenneksi suurimman kaupungin korkein virka ei kiinnostanut? Yle Uutiset. 12.12.2022. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 12.12.2022.
  6. ↑ Virranniemi, Juha: Vuosi sitten valittu Oulun kaupunginjohtaja irtisanoutuu Yle Uutiset. 7.12.2023. Viitattu 10.6.2024.
  7. ↑ Oulun pormestarit ja kaupunginjohtajat (Internet Archive) 2.4.2007. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 11.12.2012.