Siirry sisältöön

Colette

Wikipediasta
Colette
Tehtävä
Puheenjohtaja
-
Lucien Descaves (en)
Roland Dorgelès (en)
Elämä
Syntymänimi
Sidonie-Gabrielle ColetteView and modify data on Wikidata
Salanimet
Colette Pavic
Colette WillyView and modify data on Wikidata
Kansalaisuus
Muita tietoja
Palkinnot
allekirjoitus Colette

allekirjoitus

muistolaatta

hauta.

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Sidonie-Gabrielle Colette
Henkilötiedot
Syntynyt28. tammikuuta 1873
Saint-Sauveur en Puisaye, Yonne, Ranska
Kuollut3. elokuuta 1954 (81 vuotta)
Pariisi, Ranska
Ammatti kirjailija, kriitikko, näyttelijä
Kirjailija
Äidinkieliranska
Tuotannon kieliranska
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Sidonie-Gabrielle Colette (28. tammikuuta 1873 Saint-Sauveur en Puisaye, Yonne, Ranska – 3. elokuuta 1954 Pariisi, Ranska[1]) oli ranskalainen kirjailija, jonka tunnettuja teoksia ovat romaanit Gigi (1944)[2] ja viiden romaanin Claudine-sarja[3].

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jacques Humbertin muotokuva Colettesta noin vuodelta 1896.

Coletten isä oli veronkantaja, entinen zuavikapteeni Jules-Joseph Colette ja äiti Sidonie eli Sido Landoy. Colette kävi kansakoulua 17-vuotiaaksi.

Päästäkseen eroon dominoivasta äidistään Colette avioitui itseään 15 vuotta vanhemman Henry Gauthier-Villars'in[4] (1859–1931) kanssa vuonna 1893. Gauthier-Villars oli sekä kirjankustantaja että kirjailija, joka käytti julkaissuissaan nimeä "Willy".[5] Myös puoliso dominoi ja alisti Colettea.[4] Hänen pyynnöstään Colette ryhtyi kirjoittamaan lapsuusmuistelmiaan, joista muotoutui ensin hänen esikoisteoksensa Claudine à l'école ja sitten useamman Claudine-teoksen sarja. Gauthier-Villars julkaisi ne ensin omissa nimissään.[6] Kirjailija Judith Thurman on kuvannut kirjojen päähenkilöä oli sanoilla "kapinallinen, häijy suustaan, umpimielinen, eroottisesti estoton ja levoton olento". Kirjat olivat suosittuja ja uraa uurtavia: ennen Colettea teinitytön eroottista maailmaa ei oltu kuvailtu. Claudine-ilmiö kaupallistettiin, ja hänen nimissään myytiin esimerkiksi sikareita, parfyymejä, suklaata ja kosmetiikkaa.[4] Avioliitto päättyi eroon virallisesti 1910.[7] Colette sai tekijänoikeudet kirjoituksiinsa vasta Gauthier-Villarsin kuoleman jälkeen.[4]

Colette ryhtyi kirjailijan työn ohella näyttelijäksi. Vuonna 1912 hän solmi avioliiton Henry de Jouvenelin kanssa,[8] josta ero tuli voimaan 1925.[9] Avioituessaan vuonna 1935 Maurice Goudeketin kanssa Colette oli 62-vuotias,[10] joskin suhde oli alkanut jo 10 vuotta aiemmin.[11] Tämä kolmas avioliitto kesti kirjailijan kuolemaan saakka[2][12] ja oli elämäkerran kirjoittajan Judith Thurmanin mukaan avioliitoista kestävin ja seesteisin.[13] Hän oli avoimesti biseksuaalinen.[14] Hänen naisystäviinsä kuului muun muassa markiisitar Missy de Morny.[4]

Kirjailijantyönsä ohella Colette oli toimittaja, kolumnisti ja teatterikriitikko,[15] mutta myös Moulin Rougen tanssija ja varieteetähti.[4] 1930-luvulla hän oli Le Journalin pääasiallinen teatteriarvostelija. Hän arvosteli vähintään neljä teatteriensi-iltaa viikossa. Hänen kootut kolumninsa käsittävät neljä paksua nidettä nimellä La Jumelle noire. Thurman sanoo, että arvostelujen "skaalan laajuutta ja kynän sujuvuutta ei voi olla ihailematta, ja kaikesta henkii laaja sivistyneisyys – eurooppalaisen teatterin klassikkojen tuntemus ja perehtyneisyys uusimpiin virtauksiin".[16]

Colette kuoli Pariisissa 81-vuotiaana, ja hänet haudattiin Père-Lachaiseen.[17] Hän oli ensimmäinen nainen Ranskassa, joka sai valtiolliset hautajaiset.[4]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Colette julkaisi lähes 80 kaunokirjallista teosta sekä muistelmia ja näytelmiä[3] mutta kirjoitti myös pakinoita, matkakuvauksia ja teatteriarvosteluja, jotka ilmestyivät 1930-luvulla neljänä niteenä nimellä La Jumelle noire (1934–1938).[2]

Colette kertoo kiehtovasta elämästään teoksessa Mes apprentissages (1936), joka oli yksi hänen monista omaelämäkerrallisista teoksistaan, ja keskittyy siinä erityisesti ensimmäisen avioliittonsa aikaan Gauthier-Villarsin kanssa.[24]

Colette itse piti parhaana kirjanaan Puhdasta ja epäpuhdasta, ja samaa mieltä on kriitikko Ville Hänninen Parnassossa. Hänen arvionsa mukaan kirja kiinnostaa nykylukijaakin. Se kertoo boheemeista, jotka elivät dekadenttia, eksotiikkaa ja erilaisuutta syleilevää elämää, ja teksti virtaa ja herättää uteliaisuutta.[25]

Ranskan saksalaismiehityksen aikana Colette julkaisi artikkeleita yhteistoimintaa kannattaneessa Le Petit Parisien -lehdessä ja lisäksi yhden artikkelin avoimesti saksalaismielisessä La Gerbessa.[26]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Chéri (Chéri), suom. Eeva Laura. Helsinki: Kustannustalo, 1946.
  • Claudinen koti (La maison de Claudine), suom. Maija Lehtonen. Porvoo: WSOY, 1953 (Eurooppa-sarja, toinen kymmenvalikoima 9) – 2. p. WSOY, 1965 (Kolibri-kirjasto 21)
  • Vilja oraalla (Le blé en herbe), suom. Kyllikki Clément. Jyväskylä: Gummerus, 1958 (Kirjallinen löytöretki 3.). – Gummerus, 1973 (Kompassikirja) ISBN 951-20-0142-X – Gummerus, 2002 ISBN 951-20-6100-7
  • Chérin loppu (La fin de Chéri), suom. Marja Haapio. Jyväskylä: Gummerus, 2001 ISBN 951-20-5843-X
  • Puhdas ja epäpuhdas (Le pur et l'impur). Suomentanut Sampsa Laurinen. S&S 2025 ISBN 978-951-52-6316-2

Teokset (valikoima)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Claudine à l'école, 1900
  • Claudine à Paris, 1901
  • Claudine en ménage, 1902
  • Claudine s'en va, 1903
  • Dialogues de Bêtes, 1904 (laajennettu painos 1907)
  • La Retraite Sentimentale, 1907
  • La Vagabonde, 1911
  • Chéri, 1920 (suom. Chéri)
  • La Maison de Claudine, 1922 (suom. Claudinen koti)
  • Le Blé en herbe, 1923
  • La Fin de Chéri, 1926
  • La Naissance du Jour, 1928
  • Sido, 1929
  • La Seconde, 1929
  • Le Pur et L'Impur, 1932
  • La Chatte, 1933
  • Duo, 1934
  • Mes apprentissages, 1936
  • Julie de Carneilhan, 1941
  • Gigi, 1944
  • L'Étoile Vesper, 1947
  • Le Fanal Bleu, 1949

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Thurman, s. 43, 614
  2. 1 2 3 Palola, 1957, s. 361–367
  3. 1 2 Thurman, s. 8
  4. 1 2 3 4 5 6 7 Reenkola, Elina: Nainen ja luovuus, s. 169–172. Momentum Kirjat, 2025. ISBN 978-952-417-128-1
  5. ↑ Koski, Lorna (27 December 2013). "Book Tells Story of Colette's France". Women's Wear Daily.
  6. ↑ Thurman, s. 7–8
  7. ↑ Thurman, s. 261
  8. ↑ Thurman, s. 314
  9. ↑ Thurman, s. 436
  10. ↑ Thurman, s. 511
  11. ↑ Thurman, s. 435
  12. ↑ Colette: The Last of Cheri. Random House, 2011 (kirjailijan esittely). ISBN 978-144-647535-5.
  13. ↑ Thurman, s. 431
  14. ↑ Thurman, s. 9–10
  15. ↑ Thurman, s. 507
  16. ↑ Thurman, s. 507
  17. ↑ Thurman, s. 616
  18. ↑ Thurman, s. 380
  19. 1 2 Colette Benguin Books. Arkistoitu 23.8.2017. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  20. ↑ Colette Oxford Reference. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  21. ↑ Claude Farrère, Academie-francaise.fr, viitattu 11.10.2019
  22. ↑ Nomination Database Nobelprize.org. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  23. ↑ Jukka Petäjä: Nobelilla on yllättävä yhteys Turkuun. Helsingin Sanomat, 11.10.2019, s. B 4.
  24. ↑ Colette’s Mes apprentissages. Modern Books and Manuscripts, Houghton Library, Harvard University. Viitattu 28.1.2017
  25. ↑ Ville Hänninen, Kunhan ei vaan osterinharmaata elämää. Parnasso 4/2025 s. 67
  26. ↑ Beevor 2009, s. 172

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Colette Wikimedia Commonsissa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Colette&oldid=23866176”